tiistai, 26. huhtikuuta 2011

Kesä 2011

Listailin hieman kisakalenteria ensi kesälle nettisivuilleni. Lisäyksiä saattaa tulla mm. Järväkandi Openin, Shanghain maailman cupin ja Olympic Test Eventin kohdalla. Kisakuulumisiakin aion lisäillä nettisivuilleni eli niitäkin kannattaa seurata. Kaikki ei välttämättä tule bloggeriin.

torstai, 14. huhtikuuta 2011

Eurooppa cup - pudotukset

Pudotukset menossa Emau cupin ensimmäisessä osakilpailussa Antalyassa. 1/8-finaaleilla jatketaan 16:30.

Voitin ensimmäisellä kierroksella romanialaisen 6-2. Sarjat vaihtelivat ensimmäisen sarjan 8-8-8:sta viimeisen 10-10-10. Toisella kierroksella makea voitto hallitsevasta olympiavoittajasta Viktor Rubanista. Kolmannella kierroksella voitin Saksan Poppenborgin hyvällä tulostasolla 6-2 ja seuraavaksi vastaan asettuu Ukrainan Havelko.

perjantai, 7. tammikuuta 2011

2011-vuosi avattu kilpailulla

Kävimme ampumassa 25m kilpailun loppiaisena Jyväskylässä. Kilpailu ei mennyt aivan odotusten mukaan, mutta keksin kilpailun loppuvaiheilla mikä aiheutti ongelmia. Lopputuloksena 565, joka on aika heikkoa tasoa, mutta olen luottavainen siihen, että seuraava kilpailu Turussa 31.1 menee jo huomattavasti paremmin. Saimme myös viimein kauan odotetun nuolilähetyksen, joten nyt pääsee virittämään jousen kunnolla ja on sen kuntoisia nuolia, että voi odottaa kunnollisia tuloksia. Ennen Turun kisaa käymme vielä Eerikkilässä pyörähtämässä.

Olen avannut myös uudet nettisivut osoitteessa www.anttimansukoski.com

tiistai, 24. elokuuta 2010

Järväkandi Open 2010

Ehdimme treenailla perjantaina mukavasti puolitoista tuntia Järväkandissa aivan unelma kelissä. Ammuin siinä merkit ja ammuntakin toimi melko mukavasti.

Lauantaina FITA kahdessa vuorossa käyntiin. Ysikympin kolme ekaa sarjaa kesän perustasoa ja pisteitä siinä vaiheessa 144. Sain kolme seuraavaa sarjaa onnistumaan ja tuloksena 303 ysikympistä. Seiskakymppi oli hyvinkin tasaista ja lopputulemana 330. Puolessa välissä siis kelpo vauhdissa, joskin kovatasoisessa kisassa vasta neljäntenä. Ammunnassa oli viimein jotain oikeaa ja koko kesän vaivanneet tekniikkavirheet pysyivät kurissa.

Lounastauon jälkeen siirryimme 50 metrille ja tauluna uusi 5 renkainen spotti. Se olikin näin kylmiltään todella erituntuinen. Alkuun oli isoja vaikeuksia saada luottoa tauluun... Viimeiset kolme sarjaa ammunta rullasi melko mukavasti, mutta osuminen oli jotain aivan toista. Lopputulos kesän heikoimpia, 304 pistettä. Kolmella kympillä ammunta toimi kohtuudella paria pommisarjaa lukuunottamatta, mutta siitäkään ei kertynyt pisteitä toivotulla tavalla. Tulos jäi erittäin surkeaan 340 pisteeseen. Viimeisen kahden matkan konttaamisen vuoksi tulos jäi vaatimattomaan 1277, joka riitti tällä kertaa viidenteen sijaan.

Sunnuntai aloiteltiin academic roundilla eli opiskelijakisoissa ammuttavalla joukkuekilpailulla Hit-Miss tauluun. Ammuimme Ryhdin joukkueella erinomaisesti kovaan tuuleen ja voitimme kilpailun. Paras ottelukierros oli 19 pistettä, joka lienee epävirallinen Suomen ennätys. Jopa paras talja joukkue olisi hävinnyt tuolla kierroksella.

Finaaleissa ammuin perustasolla ja etenin aina 1/4 finaaliin saakka, jossa vastaan 4. sijoitettu Aki Virtanen. Tasainen ottelu päättyi lopulta 3-7 Akin hyväksi, joten jäin kilpailussa viidenneksi. Yllättävää oli, että top 3 oli pudonnut jatkosta jo erittäin aikaisessa vaiheessa ja 4. ja 5. säilyttivät sijoituksensa ottelukierrosten jälkeen.

Käyn fitailemassa vielä Kouvolassa nyt kun ammunta alkaa vihdoin löytyä. Parit hyvät treenit alle vielä niin saadaan varmuutta lisää. Kilpailu ammutaan käänteisessä järjestyksessä, joten näemme sitten miten se vaikuttaa.

Summana viikonlopusta jäi ainakin sellainen, että 50m spottiin ammuntaa on harjoiteltava. Itselleni epävarmuutta loi ampua alas-oikealle ampuminen. Ylävasemmalle olisi ollut jostain syystä huomattavasti luottavaisempi olo ampua vasemmalta puhaltavaan (mietoon)tuuleen. Saattaa olla melko mielenkiintoista ammuskella kovassa tuulessa jos joutuu tähtäilemään taustan reunoihin tai jopa ohi taustasta. Varsinkin jos tuuli heiluttaa ampujaa saattaa olla erittäin sekavaa yrittää saada nuolta lähtemään oman taulun kohdalla. :D

maanantai, 26. heinäkuuta 2010

SM-kilpailut; 4. henkilökohtainen yleisen sarjan kulta

Ammunta oli rullannut viikon verran erittäin mukavasti, kunnes perjantaina kaikki hyvä katosi kuin taikaiskusta sopivalla hetkellä juuri ennen SM-kilpailuja. Lauantaina iltapäivästä Seinäjoelle ja harjoitusammunta käyntiin. Ammunta takelteli heti alusta alkaen enkä saanut luottamusta tekemiseen, kun osumatkin hyppivät aivan liikaa puolelta toiselle, koska tuuli vaihteli suuntaa todella usein. Kilpailuissa suoritus ei toiminut pätkääkään ja karsintakierroksen tulos todellinen pohjanoteeraus 610. Sillä irtosi viides sija karsinnan jälkeen, ilmeisesti muillakin oli vaikeuksia tuulen vaihdellessa puolta. Pudotukset käyntiin ja siitä pari rutiinivoittoa 4-0 noin yhdeksän keskiarvolla ammuttuna.

Kilpailu jatkui sunnuntaina 36 nuolen joukkuekarsinnalla. Siinäkään ammunta ei toiminut toivotulla tavalla, mutta sain joitain hyviä laukauksia aikaiseksi. Tulos 319, vaikka kymppejäkin kertyi 15 eli enemmän kuin eilen koko kierroksella. Huonot osumat olivat sitten sitä seiskaa ja kutosta, niitä oli paljon.

Joukkueotteluissa osumat paranivat hieman ja keskiarvo pysyttely yhdeksikön paremmalla puolella. Etenimme finaaliin asti Vaasaa vastaan, mutta Matiaksen nuolihylly särkyi ensimmäisellä sarjalla antaen ohilaukauksen, joten siitä ei sitten oikein matsia tullut...

Otteluiden jälkeen pari lämmittelykierrosta ennen henkilökohtaisia finaaleja, joissa sain suorituksen toimimaan hieman paremmin. 1/4 finaalissa vastaan P.Ronkanen, jonka voitin lopulta 7-3 jo selkeästi paremmalla tulostasolla. Semifinaaliissa vastaan alkukierroksen ykkönen Antti Tekoniemi. Hävisin ensimmäisen sarjan todella luokattomalla esityksellä, mutta sain koottua itseni ottelu meni lopulta uusintaan tulostason ollessa tasan ysin vauhti ensimmäisestä sarjasta huolimatta. Uusinnassa ammuin rutiinisuorituksella yhdeksikön, joka riitti tällä kertaa reilulla erolla.

Parin tunnin breikki ennen finaalin alkamista. Ammuin pari kierrosta lämmittelyä kentän laidalla ja suoritusten ollessa kohtuullista tasoa.

Finaalissa Aki Virtasta vastaan aloitin komeasti kolmella kympillä, mutta seuraavassa sarjassa sorruin kahdeksikkoon viimeisellä nuolella, eikä 27 pistettä riittänyt. Seuraavalla kierroksella ammuin kaksi nuolta alas, koska oli ongelmia sormien kanssa kelin muututtua erittäin hiostavaksi loppua kohden. Olin 4-2 tappiolla, mutta vein seuraavan sarjan kolmella yhdeksiköllä ja tilanne oli tasan.

Ratkaisu siirtyi viimeiselle sarjalla ja Virtanen aloitti kahdeksikolla. Itse ammuin kymppi-ysi-kymppi ja voitin mestaruuden nyt jo neljättä kertaa. Tältä vuodelta käteen jäi siis henkilökohtainen kulta sekä joukkuehopea ja saalis oli hallista täysin sama. Samalla tuli siis uusittua 2008 vuoden tuplamestaruus, joskin silloin toinen joukkuemitaleista oli kirkkaampi. Olen tyytyväinen siihen, että pystyin voittamaan kisan, vaikka kesä on mennyt hyvän kevään jälkeen erittäin heikosti. Tekniikkaongelmista huolimatta pystyn osumaan jos on pakko. Sellaista on nyt sitten harjoiteltu koko kesä, jos sellaiseen tilanteeseen vielä joskus joutuu. Olen fitatilastossa tällä hetkellä kolmantena tuloksella 1292, joka on sekin venytetty tekniikkaongelmista huolimatta.

Seuraavat kilpailut Jyväskylässä parin viikon kuluttua, johon mennessä yritän saada paketin kasaan ja tulokset sille tasolle, jossa talvella ja keväällä oltiin.

Loppukaudesta ohjelmassa on vielä Järväkandi Open virossa sekä mahdollisesti vielä fita-kierros Kouvolassa. Kauden huipentaa syyskuun lopulla ammuttava opiskelijoiden MM-kilpailut Kiinassa.

lauantai, 24. heinäkuuta 2010

SM-kilpailut tänään

Tänään alkavat SM-kilpailut Seinäjoella.

Tässä vielä televisiosta ja radiosta tullut esijuttu ja minun haastattelu:

YLE Pohjanmaa/TV2 alueuutiset